"Vieraileva kirjoittaja" - osa 2

Delenna & tehotytöt


 

alustus :

Kevät ja kesä 2014 näyttää tulevien miittien osalta jo tässä vaiheessa vähintäänkin mukavan mielnkiintoiselta (http://www.geocache.fi/other/miitit/), joten Jatketaanpa siis myös  tässä blogissa aloittamaani "vierailevat kirjoittajat" - sarjaa.

Sarjaa jatkaa suureksi ilokseni "Delenna & Tehotytöt" joka on tälle vuodelle ottanut itselleen haasteeksi järjestää tusinan eventtejä kuten PUGC teki vuonna 2013:

Vaativa - krävande - demanding

 

 

"Delenna & Tehotytöt" ja terveiset sosiaalisille kätköilijöille:


Blogiteksti pyynnöstä:

Tätä kirjoittaessa on ensimmäinen Tusinaeventti onnellisesti ohi, toinen julkaistu ja kolmannen sijainti hakusessa. Kolmisenkymmentä enemmän ja vähemmän tuttua nimimerkkiä ilmestyi Alkuun (http://coord.info/GC4WETB), vaikkei mitään spesiaalia ollutkaan luvassa. Kylmäkin oli eikä minkään sortin lämmikettä (esim. seinät tai juotava) ollut saatavilla. Pulkkamäki oli ruohoinen, mutta sen verran jäässä, että luisti.

Tunnelma oli lämmin, kuten eventeissä yleensäkin :) Siinä on myös syy, miksi järjestän järjettömiäkin eventtejä: geokollegat. Tarinat huikeista georeissuista. Mitä erikoisimpien kätköideoiden jakaminen. Toiselle tärkeän matkalaisen vastaanottaminen matkan jatkumiseksi toivotulla tavalla. Läppä. Nauru. Ilo. Siinä jää reikäpäivien täyttäminen ja löytöjen lisääminen kepeästi sivuseikaksi. Jos joku puolestaan osallistuu eventtiini "tilastollisista syistä", niin sittenhän osallistuu, se ei minun napaani kutita - tervetuloa!

Omissa eventeissä on toisinaan ollut jokin oudompi idea (ainakin jästipuolison mielestä), joka vaatii ehkä hiukan huumorintajua. Tai sitten ihan vaan kätköilijän mielenlaatua - kuka muuten tulisi jonnekin Porvoon perukoille 20 minuutin eventtiin. Joulun alla. Paukkupakkasessa. Ja silti sinne tuli leikkipuisto täyteen - enkä edes esittänyt joululauluja (vaikka pyydettiin)! Tällaisissa eventeissä ovat aiemmin mainitut "läppä, nauru ja ilo" todella korkealla tasolla. On kiva olla outo yhdessä. You're my kind of people! (http://coord.info/GC40E6P)

Itse osallistun muiden järjestämiin eventeihin mahdollisuuksien mukaan, vaihtelevalla kokoonpanolla (Tehotyttöjä mukana 0-3). Osallistumiseen ei vaikuta niinkään eventin sisältö (koska aina siellä on mukavia ihmisiä) vaan sijainti ja aikataulut. Meinasin kirjoittaa, että isommat eventit (Megat ja sen suuruiset) ovat eri asia, mutta eiväthän ne oikeastaan ole - geokollegoita niihinkin menen tapaamaan.

Tehotytöille haluan antaa mahdollisuuden tavata muita kätköileviä lapsia, vaikkei heidän eventtikestävyytensä ehkä olekaan sitä parhainta lajia (josta syystä omat eventit eivät kestä montaa tuntia). Samalla he näkevät erilaisia ihmisiä eri puolilta maailmaa ja kasvavat toivottavasti suvaitsevaisiksi, rohkeiksi ja omanarvon tunteviksi ihmisiksi. Kovat on odotukset yhdeltä harrastukselta ;)

Eventtien kautta olen vähitellen oppinut tuntemaan useita kätköilijöitä, joista osasta on tullut Ihan Oikeita Ystäviä. Ystäviä, joita tapaa ilman kätköilyäkin.

Delenna & Tehotytöt


 

Delenna & Tehotytöt "miittistatistiikkaa" :

 aloittanut kätköilyn 23.9.2009

 käytyjä eventtejä (2.2.2014 mennessä) :

6.gif     All Event Cache Types

 

84 joista,

6.gif     Event Cache  72
13.gif     Cache In Trash Out Event  9
453.gif     Mega-Event Cache  3

 

omia eventtejä:

6.gif     All Event Cache Types

 

25 joista,
6.gif     Event Cache 22
13.gif     Cache In Trash Out Event 3